Vuosi 2024 – in memoriam
Vuosi 2024 tuli ja meni. Meillä Keski-Suomessa vuosi kului luonnollisesti lisääntyneenä liikkeenä ja oleskeluna lähiluonnossa ja reitistöillä. Myös blogifääriimme ilmestyi vuoden mittaan runsaasti luettavaa, ja meijänpolkulaisia oli esillä tärkeiden aiheiden äärellä kansallisissa ja kansainvälisissä tapahtumissa. Lokakuussa ylittyi myös kotisivumme 200 000 katselukerran raja. Alle on kerätty jotain nostoja vuoden varrelta.
Soivat maisemat
Vuoden 2024 alussa saatiin soiteltua loppuun Jyväskylän ammattikorkeakoululla toteutettu Soivat maisemat -hanke, jonka puitteissa järjestettiin senioriryhmille luontoretkiä. Retkien aikana myös taltioitiin luontoääniä, valokuvia sekä videoita. Retket inspiroivat myös muusikoita säveltämään ääni- ja musiikkimaisemia keskisuomalaisesta luonnosta. Sävellyksistä ja retkillä kuvatuista videoista koottiin tallenteita, joiden avulla retkeläiset ja kaikki muutkin pääsevät piipahtamaan upeassa luonnossamme.
Miljoonan askeleen haaste
Keväällä 2024 käveltiin viidettä kertaa haasteeseen osallistujien kävelyaktiivisuutta lisäävä Miljoonan askeleen haaste. Arkisten kävelymäärien lisäämisestä on tullut vuosien mittaan niin hyvää palautetta, että askelia lähdetään keräämään myös helmikuussa 2025. Mukaan lähteäkseen tarvitsee vain lähteä liikkeelle!
Meijän metsät
Vuosi 2024 jää mieleen keskisuomalaisen terveysmetsän, tai ystävällisemmin Meijän metsien, vuotena. Alkuvuodesta saimme ilouutisen, että Meijän metsät -konsepti oli hyväksytty osaksi Sitra Labin Luonto osaksi arkea -kokonaisuutta, jonka puitteissa eri puolilla Suomea lähdettiin madaltamaan ihmisten luontoyhteyden kynnystä. Labin puitteissa järjestettiin Keski-Suomessa viisi lähiluonto-aiheista työpajaa ja julkaistiin Meijän metsät – hyvinvointia ja elinvoimaa lähiluonnosta -opas sekä terveysmetsäpolku kaikkien käyttöön.
Luontotyöpäiväviikko
Luontotyöpäiväviikkoa vietettiin 27.–31.5.2024 eri puolilla Suomea. Suurimmillaan luontotyöpäiväjuhlat olivat Hämeenlinnassa, jossa koko kaupungin organisaatio osallistui viikon viettoon. Viikolta iloksemme jäi muun muassa Luontotyöpäiväbingo, jota voi käyttää omassa organisaatiossa seuraavalla Luontotyöpäiväviikolla toukokuussa 2025.
Outdoor Office BarCamp, Helsingborg
Kansainvälisen Outdoorofficeday -konseptin edelläkävijät kokoontuivat syyskuun alussa Helsingborgissa Ruotsissa. Kaksipäiväisessä tapahtumassa jaettiin eurooppalaisia kokemuksia töiden siirtämisestä ulko- ja luontoympäristöihin mielenkiintoisten alustusten ja työpajojen avulla. Suomalaista luontotyöpäiväosaamista tapahtumassa edusti Meijän polku.
Oivalluksia Oppimisympäristöissä
Jyväskylän steinerkoululla toteutettu Oivalluksia oppimisympäristöissä -hanke päättyi keväällä 2024. Hankkeen tiimoilta julkaistiin syksyllä Ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen OPS sekä Oppimisympäristö-opas. Hankkeen suunnittelema ja yhdessä oppilaiden kanssa toteuttama puulajipuisto voitti Keski-Suomen maisemateko -palkinnon syksyllä 2023.
Keski-Suomen reitistöviikko
Keski-Suomen reitistöviikko innosti taasen alueen asukkaita liikkumaan lähiluonnon upeille luontoreitistöille. Viikon teemana olikin ’reitistöt lähiluontoon’. Lähiluonnon reitistöjen valinta liikkumiskohteeksi onkin loogista, koska me keskisuomalaiset asumme luonnon keskellä ja 85% ulkoilukerroistamme tapahtuu alle 10 kilometrin päässä kotoa. Siis lähiluonnossamme ja reitistöillämme. Viikolla äänestettiin myös perinteisen Keski-Suomen reitistöt -valokuvakilpailun voittajista. Tänä vuonna voittajaksi äänestettiin kannonkoskelaisen Pekka Viljakaisen kuva sumuisesta lähimetsästään.
Wold Wide Wandering
Meijän polku kutsui suomalaiset rönsyilemään lähiympäristöönsä osana kansainvälistä World Wide Wandering -päivää. Rönsyily sopiikin mainiosti eetokseemme työmatkarönsyilyn ja lähiluonnon reitistöillä liikkumisen puitteissa.
Kohden vuotta 2025
Vuosi 2025 käynnistyy kansallisen luontohyvinvoinnin ja -terveyden merkeissä, kun Meijän polulla julkaistaan tammikuussa Luontosuositus. Helmikuussa käynnistyy järjestyksessään kuudes Miljoonan askeleen haaste. Toukokuun kolmannella viikolla ulkoilutetaan taas suomalaista työelämää Luontotyöpäiväviikon merkeissä ja syyskuussa liikutaan keskisuomalaisilla reitistöillä Keski-Suomen reitistöviikon innoittamana. Reitistöviikolla lähdetään kohden uusia ympäristöjä ja järjestetään myös kadonneen maakuntauran metsästystä.
Yleisvireenä tekemisessä on luonnollisesti luontopositiivinen Keski-Suomi ja luontopositiivinen tulevaisuus. Sinne meillä onkin runsaasti matkaa ja tuhansia tapoja vaikuttaa positiivisesti. Tarvitsee vain lähteä liikkeelle!
Upea ja toimelias vuosi siis edessä! Ottakaahan kotisivumme ja somekanavamme Instagramissa ja Facebookissa seurantaan (@meijanpolku), niin ette pääsee harhautumaan poluilta.
Mitenkäs vuosi 2023 sujui? Sitä voi muisteloida täällä.