Someton-haaste
Onko sinulla tunne, että somessa kuluu turhaa aikaa, ja että tämä ajanvietto mahdollisesti lisää myös alakuloa ja ahdistusta? Et ole ainoa. Ja se on ymmärrettävää, sillä nämä palvelut on kehitetty sitä varten, että viettäisit niissä yhä enemmän aikaasi. Ahdistus ei kai kuulu alkuperäisiin suunnitelmiin, mutta sen saa usein kaupantekijöiksi.
Tästä syystä kehitimme Vuosikelloomme Someton-haasteen, jossa lähdetään pitämään vapaata somesta. Vapaata voi ottaa aluksi vaikka vain lyhentämällä päivittäin somessa käytettyä aikaa, tai olla ilman somea yhden vuorokauden. Tai viikonlopun. Päähaasteena on pärjätä kuukausi ilman somea!
Suurimmalle osalle meitä matka varsinkin pidempiin somettomiin jaksoihin tulee olemaan täynnä haasteita ja kompastuskiviä, mutta polun kuljettuaan tietää tehneensä jotain oman hyvinvoinnin kannalta merkittävää ja palkitsevaa. Lähdetään siis liikkeelle!
Miten matkaan?
Olemme porrastaneet haasteen eritasoisiin osiin, jotta jokaiselle löytyy sopivankokoinen haaste. Someton-haasteen päätavoitteena on olla kuukausi ilman somea, mutta tarpeen vaatiessa voi liikkeelle lähteä pienemminkin askelin. Ne esitellään alla.
- helpoin tapa lähteä liikkeelle on lyhentää yksittäisiin somesessioihin käytettyä aikaa. Jos normaalisti vietät esim. tunnin kerrallaan somessa, aloita lyhentämällä aika 45 minuuttiin, sitten puoleen tuntiin ja sitten 15 minuuttiin. Laita hälytys puhelimeen, ja keskeytä somen käyttö hälytyksen soidessa. Ei tekosyitä. Ajan lyhentäminen voi tapahtua nopeasti, tai voit tehdä muutoksen viikkojen kuluessa. Muista merkitä tavoitteet ylös, ja pitää kiinni niistä. Voit myös halutessasi käyttää älylaitteiden sovellusajastimia, jolloin sovellukselle voi asettaa käyttöajan. Näin on myös helppo pienentää päivittäistä käyttöaikaa!
- vuorokausi ilman somea. Tähän melkein jokainen meistä vielä pystyy, mutta osalle se tuottaa jo hankaluuksia. Tavoitteena siis olla kokonainen vuorokausi ilman somea. Vuorokausi siksi, että päivän sometauon jälkeen moni ottaa illalla kiinni ’kadotetun’ someajan. Eli nyt mennään aamusta aamuun, 24 tuntia.
- viikonloppu ilman somea. Tiukka testi, mutta läpäistävissä vain kahdessa vuorokaudessa. Muutaman päivän sometauon jälkeen on tärkeää pitää huolta, että ’kadotettua’ someaikaa ei oteta paniikissa heti takaisin. Taakse jäänyt on taakse jäänyttä ja sitä ei tarvitse yrittää kuroa kiinni.
- arkipäivät ilman somea. Viisi päivää! Tämä vaatii jo tiukempaa panostamista. Somekuvakkeet pois kännykän ja pädien näytöiltä. Jos on syyhyävät sormet, niin some-appsit kannattaa poistaa kokonaan laitteilta (älä huoli, ne saa takaisin viikon jälkeen… siis jos niitä enää haluaa takaisin 😉 ).
- viikko ilman somea. Nyt on kova! Sekä arkipäivät, että viikonvaihde yhteen putkeen ilman somea! Kaikki edellä luetellut vinkit käyttöön. Tämä ei ole lasten leikkiä. Sen ei ainakaan pitäisi olla lasten leikkiä! Ota käyttöön luuri, jossa ei ole some-mahdollisuuksia, ja älypuhelin älyn hyvään jemmaan. Vie puhelin vaikka kaverin luokse toiseen kaupunkiin, jos vilppi kutkuttelee (’minä vain vilkaisen….’).
- ja Grand finale, Someton-haasteen kruununjalokivi, kuukausi ilman somea!! Ken tälle tielle käy, ja maaliin pääsee, hallitsee taas pitkän aikaa somen käyttöään. Jos enää kokee tarvetta käyttöön laisinkaan… Taas käytössä kaikki aiemmat vinkit. Päivä kerrallaan. Koettelevan alun jälkeen alkaa helpottamaan ja muutaman viikon jälkeen olo alkaa olla uudestisyntyneen luokkaa. Keksi ajankulua luppo-ajalle; lähde lenkille tai kuntosalile, lue, kuuntele musiikkia, käy kaverin kanssa kahvilla ja niin edespäin. Maailma on täynnä mahdollisuuksia!
Mutta kun…
Me ihmiset olemme melko vekkuleita keksimään tekosyitä ei-toivotulle käytökselle; on sitä ja tätä sekä tuota ja tota. Tässä muutamia ideoita mielen temppuilejen varalle:
- ilmoita tutuille, että pidät somelomaa (kts kuvakkeet alta). Sinä pärjäät, he pärjäävät.
- siirrä viestintä omiin appeihin, joiden käyttöön ei tarvitse somea.
- jos joudut työsi puolesta somettamaan, niin pidä huoli, että tämä tapahtuu VAIN työaikana ja VAIN työvälineillä. Älä käytä näitä kotona tai työajan ulkopuolella.
- jos menet esim kahville some-addiktoituneen ystävän kanssa, voitte sopia että otat hänen puhelimensa kahvittelun ajaksi sinun laukkuusi. Mikään ei ole niin kuumottavaa, kuin yrittää vähentää omaa käyttöään toisen somettaessa koko ajan vieressä. Ihmiset ovat pärjänneet ilman somea satoja tuhansia vuosia. Te pärjäätte varmasti yhden kahvin ajan!
- ota tuo kaveri mukaan haasteeseen! Kaksin seikkailu on kahta mukavampaa. Entäpäs kokonainen porukka… 😉
- ja jos mietit, että onkohan tämä ja tämä sovellus sosiaalisen median sovelluksia, niin ne todennäköisesti ovat. Jätä ne rauhaan, olet lomalla.
Olen somelomalla!
Nyt, jotta kaverit ja tuttavat eivät huolestu kun et reagoi somepostauksiin tyylillesi uskollisesti heti ja nyt, niin on hyvä antaa heidän tietää missä olet. Eli somelomalla! Olemme tehneet kuvakkeita, joita voit ladata omaan somemaailmaasi. Voit laittaa saatesanoiksi myös someloma-aikasi ”Olen somelomalla xx.–xx.x.” ja mistä sinut tavoittaa lomasi aikana. Tällainen mainos saa sinut myös paremmin pysymään lupauksessasi. Olisihan se noloa kesken ilmoitetun loman taas haahuilla pitkin seiniä.
Ja jos lomakokemuksesi on antoisa, niin voit vinkata mahdollisuudesta lomaa tarvitseville ystävillesi. Rentouttavia somelomia!