Luontosuositus – kohden terveempiä luontoympäristöjä
Tällä hetkellä sekä ilmastonmuutoksen, lajikadon, ympäristöjen saastumisen että maankäytön kaltaiset ihmisten aiheuttamat ilmiöt vähentävät ja köyhdyttävät vauhdikkaasti luontoympäristöjämme, ja vaikuttavat negatiivisesti terveyteemme ja hyvinvointiimme. Tästä johtuen paitsi ihmisten luontoympäristöissä oleskelun ja liikkumisen lisääminen, myös näistä luontoympäristöistä ja niiden luonnon monimuotoisuudesta huolehtimisen merkitys kasvaa jatkuvasti.
Luontoympäristöjen ennallistaminen tarjoaa miljoonia mahdollisuuksia lisätä sekä luonnon että ihmisten hyvinvointia.
Myös rakennettujen alueiden, kuten kaupunkien, viherryttäminen ja villiinnyttäminen nousevat yhä tärkeämpään rooliin ympäristön ja ihmisen terveyden näkökulmasta.
Tällainen toiminta vastaa myös kaupunkilaisten toiveisiin, sillä esimerkiksi Tampereella yli 95 prosenttia asukkaista toivoo kaupunkipuiden sekä viheralueiden säilyttämistä ja lisäämistä (Tampere 1/2025). Yksinkertainen ohjeistus terveellisten elinympäristöjen muutokseen voisikin olla: ’Etsikää harmaata, ja sitten etsikää tapoja muuttaa ainakin osa näistä harmaista alueista vihreiksi ja sinisiksi’.
Viheryhteyksien lisääminen
Viheryhteyksien lisääminen ja ennallistaminen on tärkeää ihmisten, eläinten sekä kasvien luontoympäristöissä liikkumisen mahdollistamiseksi sekä luontokontaktien määrän kasvattamiseksi rakennetuissa, tai muuten ihmisten muokkaamissa ympäristöissä. Kävelyyn, pyöräilyyn ja luontokontakteihin kannustavat ympäristöt ovat myös terveytemme kannalta erityisen merkityksellisiä (Makram ym. 2025).
Tästä syystä alkuperäisen 3–30–300 -mallin suositukset jo täyttävien kaupunkien tulisi panostaa asukkaiden aktiivisen liikkumisen ja ulkoilun lisäämiseen sekä viheryhteyksien luomiseen samalla kun ne monimuotoistavat jo olemassa olevia luontoympäristöjä. Ilmastonmuutoksen myötä myös laadukkaiden reitistöjen ja niiden ympärivuotisen kunnossapidon merkitys ihmisten aktiivisen liikkumisen mahdollistajana ja edistäjänä kasvaa vauhdilla.
3–30–300 kaupunkisuunnittelussa
Kaupunkisuunnittelun trendiksi on viimeaikoina noussut niin sanottu 3-30-300 -suositus, jonka mukaan
- Kaikkien on voitava nähdä 3 isoa puuta kotoaan, koulustaan, työ- tai hoitopaikaltaan.
- Jokaisella asuinalueella tulisi olla vähintään 30 prosentin puiden latvuspeittävyys.
- Kenenkään ei pitäisi asua yli 300 metrin päässä lähimmästä julkisesta (ja laadukkaas-
ta) viheralueesta.
Suomessa kaikki nämä tavoitteet täyttyvät lähes sataprosenttisesti jo nyt (Yggdrasil-hanke, 2025). Asumme puiden ympäröimänä ja metsien keskellä ja 97 prosenttia suomalaisista asuu alle 300 metrin päässä lähivirkistykseen soveltuvasta alueesta (Liiteri, 2025). Suurimmista kaupungeista löytyy kuitenkin alueita, joissa latvuspeittävyys jää alle 30 prosentin. Esimerkiksi Helsingin asukkaista 33 prosenttia ja Tampereen asukkaista 25 prosenttia asuu alueilla, joilla latvuspeittävyys jää alle suosituksen. (FIGBC)
Tällaisen kaupunkirakenteeseen liittyvää luontokontaktien vajetta tulee korjata paitsi muuttamalla määrätietoisesti kaupunkiympäristöjämme, myös lisäämällä ihmisten luontoympäristöihin hakeutumista.
Vaikka kaupunkisuunnittelussa 3-30-300 -malli on toimiva suunnannäyttäjä, se voi jäädä asukkaille etäiseksi ja vaikeaksi tarttua kiinni; Vain aktiivisimmat meistä lähtevät ajamaan lisää puita kotikadulle tai innostavat naapureita aktivoitumaan latvuspeittävyyden lisäämisestä kotikortteliin. Luontosuosituksen muodossa 3–30–300 -mallia voidaan helpommin soveltaa kaikkien asukkaiden arkeen.
Viiden minuutin viherkaupungit
Pääseekö kodistasi viidessä minuutissa kävellen laajemman luontoalueen äärelle? Viidessä minuutissa kävelee noin 400 metrin matkan. Tätä mittayksikköä on alettu käyttää myös kaupunkisuunnittelussa; arkiset palvelut pitäisi pystyä löytymään viiden minuutin, tai 400 metrin päästä, kotoa. Sääntöä voisi käyttää myös viheralueiden saavutettavuuden mittaamiseen. Suomessa tämä sääntö näyttäisikin lähiluonnon osalta pääasiassa toteutuvan, joten voisimme alkaa puhumaan viiden minuutin viherkaupungeista.
