Lähiretkien Kinkomaa

Retkeily ja luonnossa vietetty aika on tunnetusti puoli ruokaa ja henkilökohtaisen luontosuhteen vaaliminen on nykyajan hektisen arjen lomassa erityisen tärkeää. Etätyöaikana onkin tullut noudatettua jo lapsena matkaan saatua elämänohjetta: menkää metsään. Sinne metsään olemmekin nyt menneet kenties enemmän kuin koskaan, kun etätyön ja kotiarjen hiljalleen hämärtyvää rajalinjaa on pyritty vahvistamaan viettämällä vapaa-aikaa aiempaa korostuneemmin lähimetsien rauhassa.

Metsän hiljaisuudessa varttuneen mieli palaa mielellään kuusen katveeseen ja petäjän huminaan, mihin myös omaa jälkikasvua on tuntunut luontevalta totuttaa. Pienten lasten kanssa retkipaikat on tullut luontevasti etsittyä lähimaastoista ja ajan mittaan tästä teemasta on muodostunut varsin arkinen tapa. Vaikka retkipaikan eteen voi toisinaan jo taittaa vähän enemmänkin matkaa, ovat lähimetsät ja -alueet niitä paikkoja, joissa eniten edelleen liikutaan.

Lähiretkeilyn ja -metsäkävelyiden suurin valtti on vaivattomuus – välimatkat ovat lyhyitä

Parhaassa tapauksessa luontoon pääsee suoraan omalta kotiovelta. Metsästä haetaan yhdessä olon ohella rauhaa ja tilaa hengittää, mikä nostaa lähiympäristön tuntemuksen kultaakin arvokkaammaksi voimavaraksi. Lähiretkien ideana ei välttämättä ole tarjota pitkiä patikkareittejä, loppumatonta metsätaivalta tai neitseellisen aarniometsän rauhaa. Niiden suola löytyy arkisesta helppoudesta ja hyvästä saavutettavuudesta, mutkattomasta yhdessä tekemisen ja olemisen riemusta.

Kotikylämme, Muuramen Kinkomaa, tarjoaa oivalliset puitteet perheystävälliseen luontoseikkailuun. Kolmen kilometrin säteellä kotiovesta löytyy useita korkeuksiin kohoavia kallioharjanteita, vehreitä lehtonotkoja, iäkkäitä kuusikoita, lukemattomia neulasuria ja pieni pätkä suomaisemaa halkovaa pitkospuupolkuakin. Nämä puitteet olivat yksi painava syy tänne asettumisellemmekin.

Alue nähtävyyksineen on tullut vuosien mittaan tutuksi paitsi perheretkien, myös polkujuoksu- ja pyörälenkkien sekä syksyisten marja- ja sienireissujen muodossa – eri harrasteet toisiaan sulavasti tukien. Tuttuuden tunteesta huolimatta jokainen metsäkäynti tarjoaa aina jotain uutta ihmeteltävää, mikä tarjoaa samalla myös uusia näkökulmia oman asuinalueen hahmottamiseen. Lähimetsien koluamisen lomassa onkin ollut hauska huomata, kuinka tunneside omaa asuinympäristöä kohtaan on siinä sivussa entisestään vahvistunut.

Ensimmäisenä on tietenkin kartoitettu korkeimmat kukkulat ja kartasta poimitut kallioleikkaukset. Näistä etenkin pitkä ja jyrkkäreunainen Raudanriutta kiehtoo kerta toisensa jälkeen. Korkeiksi kohoavat kallioseinämät kätkevät varjoihinsa useammankin eri kokoisen luolan ja jyhkeän kalliolipan, mutta katse kiertelee myös kelopuiden rivistöissä ja riutan alle kasaantuneiden siirtolohkareiden meressä. Ihmiskäden jälki näkyy selkeänä mutkana kalliolinjassa vanhan kivilouhoksen kohdalla.

Louhosta vastapäätä kohoa korkeampi Paasivuori, jonka melko avoin laki mahdollistaa esteettömät näkymät myös Raudanriutan suuntaan ja ylikin. Louhosta hallitsevampi maisema avautuu kuitenkin etelään Raudanlahdelle ja tuo näky saakin käden hamuilemaan termospulloa retkirepun sopukoista. Kirkkaalla säällä voi kiikareilla nähdä aina Luhangan tuulivoimaloille saakka.

Jylhintä kauneutta etsivän kannattaa kuitenkin suunnata askeleensa hieman idempään, Kinkovuoren jyrkänteen yläreunaa myötäilevän metsäpolun varrelle. Jäkäläpeitteisellä kalliolla verkkaisesti kasvuaan jatkavien mäntypuiden välistä avautuvat näkymät Päijänteelle ovat jo oma lukunsa, mutta kunnioitusta herättää myös petollisen jyrkästi alas kaartuva vuorenrinne, jonka korkeuserot pääsevät oikeuksiinsa pohjoispään näköalapaikalla. ”Kinkomaan Kolilta” voi kesäiltana tähyillä edessä hiljenevää järvimaisemaa ja sopivasti kohdasta katsoen voi nähdä puiden välistä myös oman kodin katon.

Metsän rauhaan pääsee parhaiten Kinkoriutan eteläpään kuusikossa tai Partastenmäen takaisen lähteikön iäkkäässä purometsiköissä. Muuramen suunnassa kohoava Paavalinvuori tarjoaa upean Säynätsaloon avautuvan näköalapaikan ja Raudanjärven laavulla voi käydä aistimassa erämaajärven tunnelmaa pienoiskoossa.

Päijännettä reunustava Kinkoriutta on suosittu ulkoilu- ja lenkkeilyalue, jota halkova polkuverkosto tarjoilee eri levyisiä ja mittaisia lenkkipolkuja moneen lähtöön. Senkin huippupoluilta ja hajanaisilta avokalliolta voi ihastella alapuolella avautuvaa järvimaisemaa tai kurkistella kylän suuntaan harjanteen jyrkkäreunaisen kalliopolun korkeuksista. Pohjoisessa riutan polkuverkosto yhtyy Sarvivuoren ulkoilumaastoihin ja väliin jäävän painanteen hiljaisuudessa sijaitseva pieni purolaakso on myös näkemisen arvoinen.

Jos kylältä ei kauemmaksi halua poistua, voi hyödyntää kyläläisten talkoovoimin kunnostamaa Lemmenniemen tulipaikkaa tai asettua evästelemään Sääksjärven pohjukan kivikkorannan pöytäkivelle. Partastenmäen ja Paasivuoren takapolkujen kautta avautuvat reitit Levonmäen kuusikkoa ja Taka-Keljon erämaita kohti leventävät etenkin maastopyöräilijöiden mahdollisuuksia.

Oman suuren seikkailunsa voi löytää myös aluetta rajaavan Päijänteen aalloilta tai sen kalliorannoilta eikä kotikylää hieman kauemmaksikaan katseellaan hamuavan välttämättä tarvitse mahdottoman pitkään taivaltaa, kun jo uusia mahdollisuuksia avautuu silmien edessä. Eritoten Muuratsalon takametsät ja Levonojan mutkittelevan puron maisemat ovat tuoneet mukavaa vaihtelua meidänkin rutiineihin.

Lähimetsään lähteminen ei kuitenkaan ole täysin riskitöntä, siellä haahuiluun voi nimittäin jäädä huomaamattaan koukkuun.

Juha-Pekka Jylhä

Luonnossa liikkuva haahuilija, joka kuuleman mukaan innostuu jokaisesta vähänkään kookkaammasta kivestä, jännästä maastonmuodosta tai hassusta puusta. Insinööri, jonka mieli on usein metsässä. Retkeillyt koko pienen ikänsä, eränkävijänä silti korkeintaan keskinkertainen. Tavataan lähiseudun metsissä yleensä perheen kanssa, pyörän selässä tai juoksupoluilla.

Instagram-tili (@insinoorinmies) toimii retki- ja ulkoilupäiväkirjana ilman sen selkeämpää suunnitelmaa.

Kuvat: kirjoittaja sekä Elina Jylhä ja Janne Mankonen.