Hämäräpolkujen kutsu
Muistelen edelleen lämmöllä vuosientakaisia illanistujaisia, joissa päälle jääneessä televisiovastaanottimessa pyöri suora lähetys yösuunnistuskilpailusta. Mietiskelin sysipimeässä metsämaisemassa välähtelevien otsalamppujen merta seuratessani, että voisiko pölhömpää puuhaa ihminen keksiä, kuin yöllisessä petäjikössä hiippailun. Vähänpä tiesin, että tulisin vielä jonain päivänä kirjoittamaan jutun yöliikkumisen hienoudesta ja otsalamppusankaroinnin saloista
Aiheeseen hurahtaminen on tapahtunut hieman olosuhteidenkin ajamana – hitaasti, mutta varmasti, lopulta ehkä vähän vääjäämättäkin. Lapsiperhearjessa omaa aikaa löytyy yleensä parhaiten iltapuolelta. Lenkkien laajentuessa olen huomannut, kuinka helppoa metsään ilman aikatauluja ”unohtuminen” on, joten siinäkin mielessä myöhäisillan joustavampi aikataulu on tuntunut istuvan omaan ulkoilurytmiini todella hyvin. Sulan maan aikaan iltareippailut hoituvat pääsääntöisesti maastopyörän voimin tai lenkkitossut jalassa kirmaten, mutta myös lähisamoilu ja otsalamppusienestys ovat tuttuja harrasteita pimeän lajikirjoni laventajina. Talvi taas on yöhiihdon aikaa.
Syksyn myötä hämärä ja pimeys ovat taas tulleet luontaiseksi osaksi arkea, eikä lisävalaisua vaativia lenkkimahdollisuuksia tarvitse odotella kesän tapaan iltamyöhälle saakka. Pian koittava loka-marraskuun jakso onkin mitä parahultaisinta aikaa tutustuttaa itseään hämäräurheilun saloihin, ennen kuin talvinen lumipeite muuttaa yölajien luonnetta niin fyysisellä kerrostuneisuudellaan kuin valoa heijastavalla olemuksellaankin. Talvinen kuutamo ja puissa narahteleva pakkanen ovat toki yökukkumisen olosuhteina mitä tunnelmallisin yhdistelmä, mutta oma taikansa on myös marraskuun säkkipimeässä, jo aikaa sitten hiljentyneessä metsätunnelmassakin. Ja jos oikein nautinnon kautta lähdetään liikenteeseen, ei hiljaisuudessa lepattavan retkinuotion loimua suurempaa luksusta voine myöhäisillan ratoksi kuvitellakaan. Elävä tuli tuntuu syksyn hämyssä kertaluokkaa taianomaisemmalta ja rauhoittavammalta elementiltä.
Lähimetsässä askellukseen käy mainiosti myös taskulamppu ja kevyen aloituspaketin tärkein varuste lieneekin utelias mieli.
Nykyisin valosaaste haittaa taivaankappaleiden tarkkailua taajama-alueiden lähimaastoissa ja metsään onkin usein suksittava yllättävän pitkälle taivaankannen tapahtumia havaitakseen. Palkinto kuitenkin odottaa jossain välissä vaivannäköä. Takametsien harjanteelle etsiytyminen juuri ennen taivaanvalon kajon katoamista kaukaisempien mäkien taa tai tähtitaivaan korostaman metsälammen rantaan pysähtyminen tarjoavat erityispiirteisiä hetkiä, joita alkaa jo talven mittaan taas kaipaamaan.
Aina ei tietenkään ole syytä etsiytyä synkimpään pöpelikköön hämärästä nauttiakseen, sillä pimeäaktiviteeteille ei ole mitään kirjoittamatonta sääntökirjaa oikeinsuorittamisen suhteen. Urbaanimmat lähipolut ovat aivan yhtä hyviä valintoja lamppulenkille siinä missä perämetsien kartoittamattomat syrjätaipaleetkin. Lampun valo paljastaa tutultakin metsäreitiltä muotoja, jotka päivisin häviävät muun maiseman joukkoon. Pimeässä polkua halkova valo korostaa aiemmin huomaamattomia kiviä, painanteita ja muita yksityiskohtia. Lähimetsään voi lähteä myös lyhdyn kanssa, jonka elävä valo tuntuu herättävän koko metsän uuteen eloon. Heijastinpolut taas ovat etenkin lasten mieleen, vaikka kyllähän ne vähän vanhemmankin mieltä kiehtovat.
Hämäräreippailun aloittamisen alkupanostus on kohtalaisen pieni, mikäli omaa jo ennestään perusvarusteet haluamalleen ulkoilumuodolle. Otsalampun valintaan suosittelen kuitenkin kiinnittämään edes jonkinmoista huomiota, mikäli yhtään arvelee, että hämäräpeikko saattaisi puraista vähän voimallisemminkin. Metsän siimeksiin on aina mukavampi kadota, kun tietää ettei luottolamppu jätä pulaan kesken samoilun. Lähimetsässä askellukseen käy mainiosti myös taskulamppu ja kevyen aloituspaketin tärkein varuste lieneekin utelias mieli. Hämäräharrasteiden aloittaminen voi olla helpompaa kaverin kanssa ja porukassa pikkukommelluksistakin jää meheviä muistoja myöhemmin retkinuotiolla veisteltäväksi. Lajimuodon rentoudesta huolimatta matkaan ei kannata rynnätä takki auki, vaan säänmukainen pukeutuminen ja terve järki ovat oiva aisapari hämäräpolkujen kulkijoillekin.
Sydänsyksyn synkimpiä iltoja odotellessa!
Juha-Pekka Jylhä
Luonnossa liikkuva haahuilija, joka kuuleman mukaan innostuu jokaisesta vähänkään kookkaammasta kivestä, jännästä maastonmuodosta tai hassusta puusta. Insinööri, jonka mieli on usein metsässä. Tavataan lähiseudun metsissä yleensä perheen kanssa, pyörän selässä tai juoksupoluilla. Kirjoittanut aiemmin Meijän poluille Kinkomaan lähiretkimahdollisuuksista.
Instagram-tili (@insinoorinmies) toimii retki- ja ulkoilupäiväkirjana ilman sen selkeämpää suunnitelmaa.
Keski-Suomen reitistöviikolla lähiluonnon hämärille poluille lähdetään seikkailemaan Tuikematojen poluilla -tapahtumapäivänä 24.9. Lisätietoja tapahtumasta täältä.