Jyväskylän steinerkoululla käynnistyy puolitoista vuotta kestävä Opetushallituksen rahoittama kestävyyskasvatushanke Oivalluksia oppimisympäristöissä. Hankkeessa lähdetään edistämään kestävyyskasvatuksen käytänteiden toteutumista kouluarjessa, sekä kartoitetaan ja otetaan käyttöön uusia oppimisympäristöjä ja lisätään ulko-opetusta. Tavoitteena on vahvistaa ympäristökysymysten käsittelyä sekä luoda selkeä malli ja materiaalit kestävyystavoitteiden (OPS, Agenda2030, GreenComp) konkretisoimiseksi ja integroimiseksi opetussisältöihin ja -käytäntöihin.
Hankkeen aikana koulun ympäristöstä kartoitetaan monipuolisesti eri vuodenaikojen ja eri oppiaineiden opetusympäristöiksi soveltuvia luonnontilaisia ja rakennettuja alueita sekä kohteita. Tavoitteena on, että opettajat ja oppilaat oppivat luokkahuoneopetuksen ohella hyödyntämään monipuolisesti erilaisia luonnon ympäristöjä sekä rakennettuja ulkoympäristöjä kouluarjessa. Opiskelu ulkona erilaisissa oppimisympäristöissä lisää oppimisen elämyksellisyyttä, aktiivista liikkumista ja luonnossa oleskelua edistäen samalla oppilaiden luontosuhteen kehittymistä ja hyvinvointia.
Hankkeen aikana koulun lähiympäristöön toteutetaan myös luonnon monimuotoisuutta ja hiilensidontaa edistäviä oppimisympäristöjä. Näin oppilaat pääsevät käytännössä suunnittelemaan ja toteuttamaan ilmastoviisaita, luonnon monimuotoisuutta tukevia tekoja omassa päivittäisessä oppimisympäristössään, mikä vahvistaa heidän osallisuuttaan sekä arjen kestävyysosaamista.
Oppimisympäristöistä laaditaan Koulun oppimisympäristöt-kartta, joka helpottaa ulko-opetukseen siirtymistä eri oppiaineiden tunneilla. Lisäksi hankkeen aikana kehitetään suoraan opetuskäyttöön soveltuvat, ilmiöpohjaista oppimista eri oppiaineissa ja oppimisympäristöissä tukevat kestävyyskasvatusmateriaalit, oivalluspähkinät.Tuotettava materiaali tukee sekä ulkona että luokkahuoneissa toteutettavaa opetustyötä ja vahvistaa monialaista ajattelua sekä oivaltavaa oppimista. Hankkeessa tuotettavat materiaalit, oppaat ja mallit ovat vapaasti kaikkien opetuksen järjestäjien käytössä syksyllä 2024.
Hankkeen toteutuksesta vastaa Jyväskylän steinerkoulu yhteistyössä Meijän polun asiantuntijoiden sekä muiden paikallisten toimijoiden kanssa. Meijän polun asiantuntijaverkostosta mukana hankkeessa ovat yhteisöpedagogi, seikkailukasvattaja Johanna Huovila, suunnittelija, viestijä Juho Jäppinen ja biologi Janne Laitinen.
Oivalluksia oppimisympäristöissä -hankkeen etenemistä seurataan hankkeen omilla nettisivuilla ja myös Meijän polun sivuilla ja blogissa. Hankkeen nettisivut löytyvät osoitteesta:
Jyväskylän ammattikorkeakoulun vasta ilmestyneessä Luovuutta-asiakaslehdessäteemana luonto ja hyvinvointi. Lehdessä mukana runsaasti myös meijän polun ajatusmaailmaa ja osaamista, sillä Hyvinvointia ja luovuutta kampusympäristöistä -artikkeli karttoineen on Juho Jäppisen käsialaa. Lisäksi lehdessä juttu Meijän luonto -hankkeesta ja Johanna Huovilan työstä päiväkotien lasten ympäristötietoisuuden ja luontokosketuksen lisäämiseksi. Mukana artikkeli myös Meijän perhe liikkeellä -hankkeesta teemalla Liikuttavia kohtaamisia lähiluonnossa.
Jamkin asiakaslehdessä aiheena muun muassa kampusten kävelympäristöt sekä työn siirtäminen sisätiloista ulkotiloihin, eli Luontotyöpäivä.
Käykäähän tutustumassa noihin ja myös muihin lehden artikkeleihin.
Alle on kerätty Meijän polun blogissa julkaistuja tekstejä Meijän luonto -hankkeesta.
Luonto valmistuu talveen ja ruskan väriloisto hellii verkkokalvojamme. Mikä on sinun suosikkipuusi syksyisessä luonnossa?
Taimitarhoja laitetaan talviteloille ja nyt on mahdollisuus tehdä löytöjä pihamaille. Kallunoita kärrätään auton peräluukkuihin ja rohkeimmat sommittelevat asetelmiinsa sypressejä. Miksi valitsemme tiettyjä kasveja pihamaillemme ja puutarhoihin? Tottumuksesta, somevinkeistä vai naapuruston sosiaalisesta paineesta? Itse etsin ja valitsen pitkäikäisiä kumppaneita eli puita.
Keruumatkoja
Puulajipuistot eli arboretumit kertovat omanlaista tarinaa aikalaistensa luontosuhteesta. Uteliaisuus ympäröivää luontoa kohtaan, ehkä vähän herraskaisesta mahdollisuudesta matkustaa ja osittaisesta halusta hallita luontoa. Siemeniä on kerätty ulkomaille suunnatuilla keruumatkoilla ja siemenet on istutettu sitten tiluksille. Suomessakin on yli satavuotiaita ”erikoispuita” ja valtiovallan tukemana on myös selvitetty ulkomaisten puulajien menestymistä Suomen olosuhteissa. Arboretum voi olla hoidettu, jolloin se muistuttaa puutarhaa, tai se voi olla hoitamaton, luonnontilainen metsäinen alue. Ideana on siis koota monilajinen kokoelma puuvartisia kasveja tiettyyn paikkaan.
Luonnossa jokainen tsäänssi on mahdollisuus.
Takapihojen ja kesämökkien tanhuvat ovat harvoin täysin luonnontilaisia. Usein on istutettu nurmikkoa oleskelualueeksi ja pensaita sekä puita näkösuojaksi naapuriin. On siis valittu tiettyjä kasveja niiden ominaisuuksien takia. Nykyajan keruumatkat hoituvat taimitarhoilla tai markettien puutarhaosastoilla. Oletko miettinyt kasvien kasvattamista itse, siemenistä?
Lähiluonto ja kotiarboretum
Syksyinen luonto ja ruska paljastavat tottumattomallekin puiden saloja. On lehtipuita ja ikivihreitä havupuita. Vaahterat ja tammet ovat tuottaneet silminnähden havaittavia siemeniä, ja havupuissa roikkuu tai jopa pojottaa pysytyssä käpyjä (pihtapuut). Luonnossa kävellessä maasta saa kerätä näitä siemenpankkeja, puista riipiminen vaatii maanomistajan luvan.
Tammenterhoja ja strobusmännyn käpyjä. Kuva Janne Laitinen.
Lähiluonnosta kerätyistä siemenistä kasvaa todennäköisesti hyvin luonnonolosuhteita kestäviä yksilöitä. Kaupunkeihin ja taajamiin on istutettu monenlaisia puita ja erikoisempiakin siemeniä löytyy helposti esimerkiksi Jyväskylän Rantaraitilla. Siementen käsittely on opettavaista puuhastelua ja lisätietoa löytyy netistä yllättävän paljon. Vaahteroiden ja tammien siemenet voi laittaa sopivaan kasvupaikkaan jo syksyllä, havupuiden käpyjen suojista siementen saaminen vaatii hieman huoneenlämpöä ja käpysuomujen avauduttua paperipussissa ravistelua. Jotkut siemenet vaativat sopivan kylmäkäsittelyn, esimerkiksi jääkaapissa talven yli.
Siemenistä kasvattaminen on pitkäjänteistä toimintaa, mutta itse suosin siementen laittamista suoraan toivotulle kasvupaikalla tai ainakin suoraan ulos kouliintumaan. Ulkomaan työmatkoilla olen kerännyt eri mäntyjen, kuusten ja pihtojen siemeniä, sekä lehtipuista tammien, pyökkien, vaahteroiden ja balkaninhevoskastanjan siemeniä. Sopivien kasvupaikkojen miettiminen on tärkeää, pitää tuntea lajin kasvupaikkavaatimuksia: maaperä, kosteus, valo, lämpösumma. Näillä tiedoilla ja hyvällä paikan valinnalla parannetaan lajin elinmahdollisuuksia. Paikkaa valittaessa on tarpeellista tiedostaa myös puiden kasvutapa ja kokoluokka, sillä jos hyvin käy, niin puista saattaa tulla varsin kookkaita ja latvuksista varsin peittäviä.
Koristepuu – vieraslaji
Luonnossa eri lajit vaativat elääkseen sopivan elinympäristön, ihminen voi toiminnallaan (tarkoituksella tai tahattomasti) mahdollistaa uusille lajille soveltuvan elinympäristön. Koristepuut ovat usein meille tuttujen lajien jalostettuja muotoja tai miellyttävät muilta ominaisuuksiltaan ihmistä: kasvutapa, -muoto, eri vuodenaikojen väritys, satoisuus ja niin edespäin. Jotkut saattavat esimerkiksi pitää haapaa riesana, joka leviää tehokkaasti juurivesojen avulla. Pylväshaapa on jalostettu ihmisen iloksi ja se ei lisäänny juurivesojen avulla.
Komeat syysvärit saattaa olla yksi hankintaperuste. Japanissa on harrastettu ruskaretkeilyä (koyo, momiji-gari) jo yli tuhat vuotta. Kuvat Janne Laitinen.
Suomen olosuhteet ovat toistaiseksi sangen rajut monille ulkomaalaisille puulajille, mutta taimitarhoilla on tarjolla myös Suomessa koulittuja myyntitaimia. Ulkomaalaiset tuontitaimet saattavat kuolla ilman talvisuojausta.
Euroopassa yleinen vuorivaahtera on kansallisen vieraslajisivuston mukaan meidän metsillemme mahdollinen uhka, sillä vuorivaahtera kilpailee elintilasta muiden puiden ja pensaiden kanssa tehokkaasti. Nopeakasvuisen vuorivaahteran siemenellinen lisääntyminen on erittäin tehokasta. Taimet sietävät pitkäaikaista ja voimakasta varjostusta, mikä mahdollistaa alikasvuston muodostumisen myös tiheään ja varjoisaan metsään.
Vieraslajeista puhuttaessa tarkoitetaan ihmisen myötävaikutuksella uudelle alueelle levinnyttä lajeja. Puutarhoista karanneista lajeista lienee jättipalsami tunnetuin, sekä tienvarsien kurtturuusu. Puista puhuttaessa ajallista tarkastelujaksoa vieraslajikäsitteeseen on syytä laajentaa. Suomessa jääkauden jälkeen puista ensin yleistyi koivu, sitten mänty ja jalot lehtipuut (pähkinäpensas, jalavaa, tammi, lehmus) sekä viimeisenä kuusi. Ihminen on ”metsänhoidollisesti” suosinut tiettyjä puulajeja, joilla on metsäteollisuudessa kysyntää. Maa- ja metsätaloudessa muokataan luonnonekosysteemeistä yksinkertaisempia ekologisia järjestelmiä, jotta niiden käsittely ja hyödyntäminen on tehokkaampaa. Suomen metsiä uhkaa kuusettuminen, osin luonnollisena kehityksenä, mutta kuusta myös istutetaan eniten talousmetsiin.
Pähkinähakki Jyväskylän keskustan liepeillä. Kuva Janne Laitinen.
Puut muodostavat kasvaessaan myös elinympäristön useille muille lajeille. Jotkin lajit ovat erikoistuneet tiettyyn ravintoon ja esimerkiksi pähkinähakki on levinnyt sisämaahan sopivan ravinnon perässä, kun tarjolla on vaikka sembra- ja strobusmäntyjen siemeniä. Luonnossa jokainen tsäänssi on mahdollisuus.
Janne Laitinen Biologi, lähiluonnon monimuotoistaja janne.laitinen@jamk.fi
