Hiljaisuutta, rauhaa ja pimeyttä maatilamatkaillen
Suomi pärjää hyvin maailmanlaajuisissa onnellisuusmittauksissa, joka osittain johtuu myös siitä, että meillä kaikilla on pääsy onnellisuuden lähteille, kuten järville, metsiin ja rannikolle. Tarvitsemme lähiluontoa, sillä puiden ja vesialueiden katseleminen tuottaa kognitiivisia ja psyykkisiä hyötyjä. Lähiluonnon lisäksi meidän tulisi hakeutua paikkoihin, joissa kaupungin äänet hiljenevät, ja luonnonäänet voimistuvat, sillä monien tutkimusten mukaan luontokokemukset ja luonnon kanssa kosketuksissa oleminen tukevat ihmisen terveyttä monipuolisesti. (Williams 2017.) Suomessa olemme onnekkaassa asemassa sen suhteen, että jo aivan läheltä voimme löytää paikkoja, joihin kaupungin melu ja valosaaste eivät yllä, ja pääsemme kosketuksiin metsän ja luonnon kanssa.
Pääsin kokemaan elämyksellisen viikonlopun syyskuussa Suopirtin tilalla, Istunmäellä, joka sijaitsee aivan Etelä-Konneveden kansallispuiston kupeessa. Suopirtin tila on perinteinen rintamamiestila 1950-luvulta, ja sen kaunis pihapiiri kutsuu rentoutumaan ja nauttimaan luonnonrauhasta. Tunnelmaa lisää pihapiirin ympärillä laiduntava Ylämaan karja, sekä muut maatilalla asuvat karvaiset ystävät, kuten kissat ja koirat. Suopirtin tilan isäntäväki kertoi mahdollisuudesta viettää yö Tentsile puuteltassa, joka sijaitsee tilan läheisessä metsässä, korkealla kalliolla. Tähän mahdollisuuteen oli tartuttava! Tentsile on puiden väliin viritettävä kevytrakenteinen, teltan kaltainen puumajoite, joka kelluu kiinnikkeistään puun runkojen varassa maan pinnan yläpuolella, eikä tavallisen teltan tapaan kuluta maaperää. Suopirttiin saapuessa, ilma oli sateinen ja kolea, mutta Tentsile yö oli siitäkin huolimatta päästävä kokemaan. Kunnon makuupussi ja lämpimät vaatteet takaisivat sen, että syyskuun jo kylmältä tuntuva yö sujuisi mukavasti.
Ennen yöpaikkaan siirtymistä (ja ennen pimeän tuloa), oli aikaa tehdä iltakävely tilan läheiselle kodalle, jossa pääsi istuskelemaan nuotion ääreen ja paistamaan makkaraa. Sateenjälkeisen metsän tuoksu oli huumaava, ja kodalle kävellessä maisema oli tyystin hiljainen. Jo lyhyen kävelymatkan aikana mieli rentoutui, ja pää tyhjeni arkisista askareista. Iltakävelyn kruunasi teeriparvi, joka pelmahti ilmaan kodan läheiseltä pellolta. Saavuttaessa takaisin tilalle, oli isäntäväki lämmittänyt tynnyrisaunan, jonka lempeät löylyt rentouttivat mieltä entisestään. Kertoessani näkemistäni teeristä, osasi tilan emäntä kertoa sanonnan: ”Jos teeri kukertaa syyskuun alussa, tulee varhainen talvi.” Saapa nähdä, kuinka ennustuksen käy!
Saunan jälkeen oli aika siirtyä yöpuulle Tentsilen suojiin. Syyskuun yöt ovat todella pimeitä, sillä maa on vielä tumma ja lumeton, joten matka teltalle taittui otsalampun valossa. Vesisade oli onneksi loppunut, joten yön pystyi nukkumaan ilman teltan päällä asetettavaa sadesuojaa. Teltan yläosa on verkkomaista, läpikuultavaa kangasta, joka mahdollistaa maisemien ja taivaan ihailun teltassa pötkötellessä. Metsän pimeys, hiljaisuus ja pään yläpuolella huojuvat männyt toivat unen äkkiä. Yön aikana heräsin kiristämään makuupussini suuta, ja huomasin taivaalle auenneen kirkkaan tähtitaivaan. Aamun valkeaminen herätti luonnollisesti, ja pian myös lintujen viserrys täytti teltan ympäröivän metsän. Yö sujui lämpimästi, ja aamulla olo tuntui kaikin puolin palautuneelta.
Vaikka elämme yhteiskunnassa, jolle kaupungistuminen ja keinotekoisuus on ominaista, ovat fysiologiset toimintomme edelleen sopeutuneet luontoympäristöön, sillä koko lajievoluutiomme ajasta olemme olleet 99,9 % luonnossa. (Lee ym. 2012) Hiljainen luonto toimii erinomaisena väylänä mielen hiljentämiseen ja rauhoittumiseen. Suurin osa modernin maailman ihmisistä altistuu päivittäin melulle, joka aiheuttaa psyykkisiä ja fyysisiä terveyshaittoja. Lähes miljoona suomalaista asuu alueilla, joissa keskiäänitaso ylittää melualueen määritelmänä pidetyn 55 desipeliä. On siis erittäin tärkeää, että hiljaisuudelle rauhoitetaan alueita ja paikkoja. Hiljaisuuden rikkovat luonnonäänet, kuten linnunlaulu tai veden äänet, puolestaan lisäävät hyvinvointia entisestään. Myös valoisan ja pimeän vaihtelu on fysiologinen välttämättömyys lajillemme. Pimeän tullessa valmistaudumme lepoon, mutta luonnollisen pimeän yön kokeminen on nykyisin valosaasteen vuoksi harvinaista. Valosaaste kuuluu nopeimmin lisääntyviin ympäristökuormituksen muotoihin, ja sen määrä uhkaa vain lisääntyä. Erittäin tehokkaasti valaistujen taajamien vuoksi suomalaiset näyttäisivät altistuvan valosaasteelle keskimääräistä enemmän kuin EU-kansalaiset, mutta meiltä löytyy myös keskiarvoa enemmän lähes tai täysin luonnonpimeitä alueita. (Leppänen & Pajunen 2017) Nämä alueet tarjoavat vastapainoa valosaasteen väsyttämille aivoillemme.
Yöpyminen Tentsilessä oli viiden tähden elämyksellinen kokemus, ja lähdin Suopirtin tilalta mieli hiljentyneenä ja palautuneena. Tutkitusti metsällä on ihmiseen lumoava vaikutus, ja rentoutumisella ja rauhoittumisella on myös suotuisia vaikutuksia unen ja levon laatuun. Hiljaisuus ja pimeys on luksusta, ja niiden kokemiseksi suosittelen kaikille retkiä luonnonhiljaisille alueille. Aion itsekin palata vielä Suopirtille viettämään yön taivasalla.
Johanna Sutinen
Seikkailu- ja yhteisöpedagogi,
Yhteiskuntatieteiden maisteriksi valmistuva nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen opiskelija
Lähteet:
Lee, Juyoung & Qing,Li & Tyrväinen, Liisa & Tsunetsugu, Yuko & Park, Bum-Jin & Kagawa, Takahide & Miyazaki, Yoshifumi. (2012) “Nature Therapy and Preventive Medicine” teoksessa Public Health – Social and Behavioral Health, toim. Jay Maddock (Rijeka, Croatia: InTech), s.325. https://www.intechopen.com/chapters/36947Viitattu 29.09.2021.
Leppänen, Marko & Pajunen, Adela. (2017) Terveysmetsä. Tunnista ja koe elvyttävä luonto. Helsinki: Gummerus Kustannus Oy, s. 194–204.
Williams, Florence. (2017) Metsän parantava voima. Englanninkielinen alkuperäisteos: ”The Nature Fix: Why Nature Makes Us Happier, Healthier and More Creative.” Suomenkielinen laitos: Minerva Kustannus Oy, Helsinki, s. 308.